Toimintasuunnitelma
TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2025
hyväksyty yhdistyksen syyskokouksessa 27.11.2024
Sisällys
Yleistä
Edunvalvonta ja kestävä kehitys
Vapaa-ajan toiminta
Työelämä
Skol
Specia
Alumnitoiminta
Kansainvälisyys
Tuutorointi
Viestintä ja tiedotustoiminta
Yhdistyksen taloudellinen toiminta
Toimintakalenteri kaudelle 2025
YLEISTÄ
Mentor ry:n vuoden 2025 painopiste on tapahtumiin panostamisessa ja varainkeruun tehostamisessa. Laadukkaan yhdistystoiminnan mahdollistamiseksi Mentor ry:n hallitus toteuttaa vuoden aikana palautekyselyjä jäsenistölle eri sektoreiden toiminnasta kuunnellakseen jäsenistöä niin yleisen toiminnan kuin tapahtumien järjestämisen suhteen. Hallituksen toimintaa ohjaa ensisijaisesti yhdistyksen jäsenten toiveet, sekä vahva tahto tukea jäsenistön hyvinvointia muun muassa tapahtumien ja edunvalvonnan keinoin. Mentor ry pyrkii myös jokaisella sektorilla jatkuvasti kehittämään toimintaansa. Vuonna 2025 yhtenä tavoitteena on esimerkiksi vahvistaa varainkeruusektorin toimintaa hyödyntämällä yhä voimakkaammin yritysyhteistöitä ja kehittää sektorille tehokkaampia yhteistyöperinteitä.
Toiminnassa vuoden 2025 keskeisimmät painopisteet näkyvät vastuullisuutena ja tapahtumien monimuotoisuuden lisääntymisenä, sekä jäsenistön hyvinvointiin panostamisena. Muita vuoden oleellisia toimintaa ohjaavia linjoja on selkeyttää kestävän kehityksen mukaisia toimintaperiaatteita ja vahvistaa jäsenistön yhteisöllisyyden tunnetta. Lisäksi tarkoituksena on kehittää toimintaa jokaisella sektorilla.
Yhteistyötä tehdään Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa edunvalvontajärjestö Kasvo ry:n koordinoimana, Tampereen ylioppilaskunnan (TREY) kanssa, Specia ry — Asiantuntijoiden ja esihenkilöiden ammattijärjestön ja Akavan Erityisalojen kanssa sekä Suomen kasvatustieteiden opiskelijoiden liiton (SKOL) ja muiden järjestöjen (esim. ainejärjestöjen ja harrasteyhdistyksien) kanssa. Yhteistyö tiedekunnan eri tahojen kanssa on myös tärkeä osa toimintaa.
Uutena asiana kaudelle 2025 Mentor saa oman ainejärjestötilan, jonka käyttöön luodaan omat periaatteet. Ainejärjestötila otetaan osaksi Mentorin toimintaa ja vakiinnutetaan se jäsenistölle matalan kynnyksen kohtaamispaikaksi.
EDUNVALVONTA JA KESTÄVÄ KEHITYS
Mentor ry:n keskeinen tehtävä ainejärjestönä on jäsenistön edunvalvonta. On erityisen tärkeää, että opiskelijoiden näkemyksiä tuodaan esille yliopistoyhteisössä toimintatapoja kehitettäessä. Edunvalvonnassa oleellisinta on pitää yllä aktiivista edunvalvontaviestintää, jotta opiskelijat pysyvät kartalla erilaisista muutoksista ja heitä koskevista oikeuksista opintoihin liittyen. Edunvalvontasektori pyrkii myös ohjaamaan opiskelijoita valvomaan omia etujaan omatoimisesti. Tämän tavoitteen toteutumista edistetään järjestämällä jäsenistölle riittävää tiedotusta ja vähintään yksi koulutuspoliittinen tapahtuma vuodessa. Edunvalvonnan roolin selkeyttämiseksi edunvalvontasektori tiedottaa vuosittain uusille opiskelijoille edunvalvonnan toiminnasta ja merkityksestä. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi järjestämällä edunvalvontaa käsittelevä infotilaisuus uusille opiskelijoille.
Hallituksen edunvalvontatoimijat tekevät tiivistä yhteistyötä Kasvo ry:n sekä tiedekunnan muiden ainejärjestöjen edunvalvontatoimijoiden kanssa ja ovat yhteydessä eri hallintoelimien opiskelijaedustajiin. Edunvalvonta pitää myös hallituksen ja koko jäsenistön ajan tasalla ajankohtaisista korkeakoulupoliittisista asioista. Tähän sisältyy esimerkiksi osallistuminen Kasvo ry:n edunvalvontatoimijoiden kokouksiin sekä kuukausittaisiin tiedekunnan johdon tapaamisiin, joissa kulkee tieto tiedekunnan ajankohtaisista asioista. Edunvalvontatoimijat voivat osallistua myös TREY:n koulutuspoliittisen sektorin tapaamisiin, joissa käsitellään koko yliopistoa ja opiskelijayhteisöä koskevia asioista. Edunvalvontasektori toimii siis ennen kaikkea tiedon välittäjinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä, ja tuo aktiivisesti esiin Elokas-opiskelijoiden kannalta tärkeitä näkökulmia. Hallitus voi tarvittaessa tehdä myös kannanottoja tärkeiksi katsomistaan asioista.
Edunvalvontasektori ylläpitää suhteita myös edustajistossa toimivan Pro Kasvatustieteilijöiden (Proka) edustajistoryhmään, sillä Proka ajaa tiedekunnan opiskelijoiden asioita edustajistossa. Vuoden 2025 edustajistovaalien alla yhteistyötä on syytä tiivistää ja tiedottaa jäsenistöä myös edustajistovaaleja koskevista asioista.
Edunvalvontasektorille kuuluu koulutuspoliittisten asioiden lisäksi myös sosiaalipoliittinen vastaavuus, joka sisältää opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämistä ja hyvinvointiin liittyvistä asioista tiedottamista. Tähän tehtävään kuuluu esimerkiksi havaittujen epäkohtien esiin tuominen sekä vuosittaisen hyvinvointikyselyn ja hyvinvointitapahtuman järjestäminen yksin tai yhdessä muiden tiedekunnan edunvalvontatoimijoiden kanssa. Lisäksi edunvalvonta tukee opiskelijoita yksilötasolla ja ohjaa tarvittaessa heitä eteenpäin sopivalle taholle, kuten esimerkiksi TREY:n häirintäyhdyshenkilölle.
Mentor ry:n toiminnassa noudatetaan yhdistyksen yhdenvertaisuussuunnitelmaa sekä Kasvon turvallisemman tilan periaatteita. Edunvalvontatoimijat pyrkivät yhdessä koko hallituksen kanssa edistämään Mentor ry:n toiminnan yhdenvertaisuutta ja huolehtimaan yhdenvertaisuuden toteutumisesta esimerkiksi tapahtumien järjestämisen osalta. Edunvalvonta huolehtii yhdenvertaisuutta koskevien dokumenttien ajantasaisuudesta ja siitä, että muut hallituksen jäsenet ovat tutustuneet niihin.
Mentor ry:n vuoden 2025 aikana on syytä huomioida kestävän kehityksen läpileikkaavuutta koko yhdistyksen toiminnassa. Mentor ry pyrkii kaikessa toiminnassaan noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita ja viemään toimintaa yhä kestävämpään suuntaan. Periaatteiden toteuttamisesta vastaavat sekä kestävän kehityksen toimihenkilö että muut hallituksen toimijat omilla sektoreillaan. Mentor ry esimerkiksi huomioi ekologisuuden tarjoamalla kasvis- tai vegaaniruokaa tapahtumissa, joissa on ruokatarjoilu. Lisäksi suosimme hankinnoissa mahdollisuuksien mukaan käytettyä. Esimerkiksi tapahtumia järjestettäessä hyödynnämme mahdollisimman kattavasti jo olemassa olevia materiaaleja sekä edistämme koko EDUn tiedekunnan sisäistä lainaamiskulttuuria. Kestävän kehityksen toimihenkilö muistuttaa hallituksen toimijoita vuoden aikana yhteisistä toimintaperiaatteista sekä nostaa kestävän kehityksen teemoja esille jäsenistölle erilaisia tapahtumia ja teemaviikkoja järjestäen. Kestävän kehityksen toimihenkilö tekee myös tiiviisti yhteistyötä tiedekunnan muiden ainejärjestöjen kestävän kehityksen toimijoiden kanssa.
VAPAA-AJAN TOIMINTA
Mentorin vapaa-ajan toiminnan järjestämisestä ovat vastuussa tapahtumavastaava(t) ja -toimihenkilöt, kulttuurin toimihenkilö(t) ja liikunnan toimihenkilö(t). Jokaisella sektorin jäsenellä on yhtäläinen vastuu tapahtumien järjestämisessä riippumatta siitä, onko vastaava tai toimihenkilö. Vapaa-ajan toiminnan perustana on se, että kaikkiin tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki jäsenistöstä. Tapahtumissa noudatetaan Mentorin yhdenvertaisuussuunnitelmaa sekä turvallisemman tilan periaatteita. Mentorin kaikissa tapahtumissa tulee olla nimettynä turvahenkilö, joka toimii Mentorin virallisen turvahenkilöohjeistuksen mukaisesti.
Hallituksen tapahtumasektori järjestää jäsenille virkistystoimintaa, kuten illanviettoja ja erilaisia bileitä, joissa alkoholin käyttö ei ole edellytyksenä eikä sitä erityisesti korosteta missään toiminnassa. Hallitus pyrkii vaalimaan tapahtumaperinteitä mahdollisuuksien mukaan, mutta tarkastelee kaikkia tapahtumamuotoja aktiivisen kriittisesti ja kehittää toimintaansa vastaamaan jäsenistön toiveita esimerkiksi kyselyissä ilmenneiden palautteiden avulla. Luovuutta saa käyttää tapahtumien uudistamisessa tai uusien tapahtumien luomisessa. Kukin tapahtumavastaava yhdessä toimihenkilöidensä kanssa voi kauden aikana tehdä Mentorin virkistystapahtumakalenterista persoonallisen ja jäsenistön sen hetkisten toiveiden mukaisen, kuitenkin perinteitä ja hyväksi todettuja tapahtumia kunnioittaen. Perinteillä tarkoitetaan esimerkiksi viini- ja juustoiltaa, poikkitieteellisiä sitsejä, sekä Mentorin Wapputapahtumia. Vuonna 2025 myös järjestetään EDUn muiden ainejärjestöjen kanssa WappuMättöRundi, Wapun herkuttelutapahtuma, jossa on tarkoituksena tehdä tuottoa ainejärjestöjen toiminnan mahdollistamiseksi. Tapahtumien suunnittelussa tulee huomioida eri elämäntilanteissa olevat opiskelijat.
Kulttuuritapahtumien tarjontaa pyritään muokkaamaan jäsenten kiinnostuksen mukaan mahdollisimman monipuoliseksi ja vaihtelevaksi. Kulttuurin budjetilla voi kattaa esimerkiksi pääsylippuja. Kulttuurin toimihenkilö kartoittaa alkuvuodesta kyselyllä jäsenistön toiveita, jonka perusteella voi lähteä toteuttamaan toimintaa vuoden aikana.
Liikunnan toimihenkilön tehtävä on huolehtia Mentor ry:n jäsenistön hyvinvoinnista liikkumisen näkökulmasta. Liikunnan toimihenkilön tehtäviin kuuluu järjestää jäsenistölle liikunta-aiheisia tapahtumia jäsenistön kiinnostuksen ja toimihenkilön omien kiinnostusten mukaisesti. Lisäksi liikunnan toimihenkilö tiedottaa jäseniä yliopiston piirissä tapahtuvista liikunta-aiheisista tapahtumista ja kursseista, kuten esimerkiksi SportUnin tapahtumista. Liikunnan toimihenkilö voi tehdä yhteistyötä Mentorin tapahtumatiimin tai muiden järjestöjen liikuntatoimihenkilöiden kanssa. Liikunnan toimihenkilö huolehtii yhteistyöstä Tampereen yliopiston kasvatustieteiden opiskelijoiden liikunta- ja kulttuuriseura Seminaarin Kipinä ry:n hallituksen kanssa ja tiedottaa jäsenistöä Kipinän tulevista tapahtumista ja toiminnasta.
Hallituksen jäsenet ovat myös aikaisempina vuosina vaihtelevin vuorovastuin järjestäneet opiskelijoille opiskeluretriittejä neljä kertaa vuodessa. Opiskeluretriitit ovat kasvattaneet suosiotaan jäsenistön keskuudessa vastapainoksi muille tapahtumille, ja hallituksen jäsenten tuleekin huolehtia niiden järjestämisestä myös vuonna 2025. Jäsenistön kohtaamispaikan näkökulmasta on ollut suunnitelmissa jatkaa Mentorin kahvilatoiminnan järjestämistä. Mentorin hallitus pyrkii järjestämään kahvilan ainakin kaksi kertaa myös vuonna 2025 sen takia, että aikaisempina vuosina kahvila koettiin mukavana kohtaamispaikkana opiskelijoiden keskuudessa, ja sillä on saatu myös tehtyä pientä voittoa järjestön hyväksi. Kahvilan yhteydessä myös varainkeruun merkkimyyntiä ja tuotemyyntiä on otollista toteuttaa, kun kohderyhmä on paikalla jo kahvittelun yhteydessä.
TYÖELÄMÄ
Työelämäsektorin tarkoituksena on tutustuttaa Mentorin opiskelijoita työelämään. Osana työelämätiimiä on yleensä työelämävastaava(t), SKOL-vastaava ja alumnitoimihenkilö, jotka kaikki omilla vastuualueillaan huolehtivat työelämätiimin saumattomasta yhteistyöstä. Työelämään liittyviä tapahtumia järjestetään noin neljä vuoden aikana. Tapahtumat ovat esimerkiksi yritysvierailuja, työnhakutaitojen valmennusta, alumnitapahtumia tai excursioita toisiin kaupunkeihin, työelämään liittyvän kouluttautumisen merkeissä. Tämän lisäksi työelämäsektorin tehtäviin kuuluu jäsenistön informoiminen erilaisista työllistymismahdollisuuksista ja kasvatustieteilijän näkökulmasta kiinnostavista ainejärjestön ulkopuolisista tapahtumista. Työelämäsektorin tulisi keskittyä kasvatustieteilijän laaja-alaisten uramahdollisuuksien esittelyyn sekä opiskelijoiden osaamisen ja työelämätaitojen kehittämiseen. Työelämätapahtumat ovat toivottuja ja suosittuja, joten niiden järjestämiseen kannattaa tulevana vuonna edelleen panostaa. Yhteistyötä toisten yleisen- ja aikuiskasvatustieteen ainejärjestöjen kanssa parannetaan SKOL:n avulla työelämätapahtumien monipuolisuuden lisäämiseksi. Lisäksi työelämäsektori ylläpitää ja huolehtii alumnipankista, ja ylläpitää näin hyvät kontaktit työelämätapahtumia ja muuta alumniyhteistyötä varten. Henkilötietorekisteri, kuten alumnipankki, vaatii alumnitoimihenkilöltä tarkkaa päivittämistä ja rekisterin ylläpidossa tulee huomioida tietosuojalaki (GDPR). Lisäksi työelämätiimillä on käytössään Mentorin LinkedIn-tili ja Mentorin alumnit -ryhmä, joiden käyttöä voisi aktivoida entistä enemmän. Työelämätiimi on yhteydessä Specian rekrytoiman Specia-kampusvastaavan kanssa.
SKOL
SKOL-vastaava on aktiivinen toimija Mentorin hallituksen työelämätiimin, sekä Suomen kasvatustieteiden opiskelijoiden liiton hallituksen välillä. SKOL-vastaavan tehtäviin kuuluu SKOLin asioista tiedottaminen ainejärjestön jäsenistölle sekä ainejärjestön kuulumisten kertominen SKOLin edustajalle kaupunkivastaavien tapaamisissa. SKOL-vastaava osallistuu SKOLin hallituksen kokouksien vastaavien varttiin, jossa SKOL-vastaava voi saada tietoa hallituksen päätöksistä sekä kertoa omia kehitysideoita toimintaan. Tärkeänä roolina SKOL-vastaavalla on kasvisylpeyden levittäminen ja kasvatustieteilijöitä koskevan kansallisen infon levittäminen. SKOL-vastaavan tehtäviin kuuluu myös SKOL-infon pitäminen fukseille. SKOL-vastaava osallistuu KAAOS -työelämäapproon suunnittelemalla ja toteuttamalla sen yhdessä muiden SKOL-vastaavien ja järjestysvuorossa olevan “kasvis-kaupungin” hallituslaisten kanssa. KAAOS- tapahtuman yhteydessä järjestetään myös Supersitsit. Mentorin jäsenistö osallistuu vuosittain järjestettävälle Kasvisristeilylle. Supersitsien järjestäjäkaupunki vaihtelee vuosittain.
SPECIA
Specia-kampusvastaava rekrytoidaan hallituksen ulkopuolella Specian toimesta ja Specia asettaa tehtävät toimijalle. Specia-kampusvastaava on yhteydessä työelämätiimin kanssa.
ALUMNITOIMINTA
Alumnitoimihenkilön keskeisenä tehtävänä on koordinoida kerran vuodessa mentorointiohjelma, ja rekrytoida siihen mukaan kiinnostuneet alumnit ja opiskelijat. Alumnien rekrytoinnissa hyödynnetään esimerkiksi Facebookin ja Linkedinin alumniryhmiä ja alumnipankkia. Aktorit, eli opiskelijat puolestaan pyritään yhdistämään kiinnostuksen kohteiden perusteella ohjelmaan rekrytoituihin alumneihin. Tämän jälkeen alumnitoimihenkilö muodostaa opiskelijoista ja alumneista parit tai yhden alumnin ja kahden opiskelijan ryhmät, jotka tapaavat vuoden mittaan ja keskustelevat työelämään liittyvistä aiheista. Alumnitoimihenkilö järjestää muutaman välitapaamisen mentorointiryhmälle vuoden mittaan, jossa kartoitetaan ohjelman kulkua ja keskustellaan työelämään liittyvistä aiheista.
KANSAINVÄLISYYS
Kansainvälisyystoimihenkilön kaksi keskeisintä tehtävää on järjestää EDUn muiden ainejärjestöjen kanssa kv-tuutorointia, sekä ylläpitää Mentorin jäsenistön tietoisuutta erilaisista opiskelijaelämän kansainvälistymisen mahdollisuuksista. Kv-toimihenkilö toimii kv-jaostossa, johon kuuluvat EDUn ja Kasvon kv-toimijat, sekä TREYn Hovin kanssa. Näin pyritään luomaan yhtenäinen ja yhdenvertainen kv-tuutorointi jokaiselle EDUun saapuvalle vaihto-opiskelijalle ja kansainväliselle tutkinto-opiskelijalle. Mentorin jäsenistölle kansainvälisyys välittyy mm. vaihtohakuaikojen tiedottamisena, kotikansainvälistymisestä tiedottamisena, kansainvälisyystoiminnan myönteisen kuvan ylläpitämisenä, sekä kv-tuutoroinnin organisoimisena yhdessä kv-jaoston kanssa. Kv-jaosto myös järjestää kaksi kertaa vuodessa International Café -nimellä kulkeneen kansainvälistymisinfon edulaisille, johon mahdollisuuksien mukaan osallistuu myös yliopiston vaihtokoordinaattori. Kv-toimihenkilö voi lisäksi rekrytoida ja ohjata Mentorin blogiin kirjoitettavaa postausta vaihdossa olleelta jäseneltä tai hallituslaiselta. Mentor pyrkii huomioimaan toiminnassaan myös kansainväliset opiskelijat mahdollisuuksien mukaan mainostamalla tapahtumia englanniksi EDUn kansainvälisillä foorumeilla ja kutsumalla kansainvälisiä opiskelijoita tapahtumiin mukaan.
TUUTOROINTI
Hallituksesta valitaan tuutorivastaavat, joiden päätehtävänä on organisoida tuutoritoimintaa ja huolehtia yhdessä tuutoreiden kanssa uusien opiskelijoiden integroitumisesta yliopistoyhteisöön ja ainejärjestöön. Yhdistyksen tuutoritoiminta on ollut korkeatasoista ja se pyritään pitämään jatkossakin laadukkaana ja jäsenistön yhteisöllisyyttä vahvasti edistävänä toimintana. Toiminnassa pidetään huoli hyväksi koettujen toimintamallien ja käytäntöjen siirtymisestä uusille tuutorivastaaville sekä tuutoreille.
Tuutorivastaavat rekrytoivat uudet tuutorit, ja järjestävät heille kevään aikana ryhmäytymistä ja koulutuksia. Tuutorivastaavat osallistuvat ylioppilaskunnan TREYn järjestämään tuutorivastaavien koulutukseen ja Hovin toimintaan, sekä tekevät tiivistä yhteistyötä Kasvo ry:n tuutorointisektorin ja tiedekunnan muiden ainejärjestöjen tuutorivastaavien kanssa. Tiedekunnan kanssa tehdään yhteistyötä erityisesti orientaatioviikon suunnittelussa ja mahdollisesti tuutorivalintoja tehdessä. Yhteishaussa valitut uudet opiskelijat saavat kesän aikana infoa opintojen aloituksesta ja syksyn tapahtumista tuutorivastaavien kokoaman selviytymisoppaan ja Telegram-ryhmän välityksellä. Fuksien ja tuutorien pääasiallisena viestintäkanavana toimii Telegram, ja uudet opiskelijat pyritään ohjaamaan alusta lähtien tähän toimintamalliin. Lisäksi tuutorit ottavat loppukesästä yhteyttä uusiin opiskelijoihin puhelimitse.
Fuksitapahtumia järjestetään läpi syksyn ja mielellään myös myöhemmin lukuvuonna. Tuutoritoiminta kuitenkin painottuu ennen kaikkea orientaatioviikolle. Fuksitapahtumia suunnitellessa tulee pitää huolta siitä, että myös alkoholittomia tapahtumia on tarjolla. Fuksitapahtumia järjestetään myös yhteistyössä muiden tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa Kasvo ry:n avustuksella sekä mahdollisesti myös yliopiston muiden ainejärjestöjen kanssa. Hyvästä yhteistyöstä tiedekunnan muiden ainejärjestöjen kanssa esimerkkeinä ovat EDUn yhteinen fuksipassi, perinteinen EKAEDU-Appro ja muut yhteiset tapahtumat sekä niiden jatkot. Tapahtumat ovat monipuolisia ja pääsääntöisesti ilmaisia, ja tästä halutaan pitää kiinni myös jatkossa, jotta tapahtumiin voi osallistua matalalla kynnyksellä.
VIESTINTÄ JA TIEDOTUSTOIMINTA
Mentorin viestinnästä huolehtii oman sektorin osalta jokainen hallitustoimija, mutta päävastuu yhdistyksen tiedotuksesta on viestintävastaavalla sekä viestintätoimihenkilöllä kanavinaan nettisivut, sähköpostilista, Telegram, Instagram ja Tiktok. Sähköposti on tärkeä tiedotuskanava Mentorin toiminnassa, ja sähköpostilistalle liittymistä tulisi suositella uusille opiskelijoille jatkossakin. Mentorin Tiktok-tilille sisältöä julkaisee pääsääntöisesti viestintätiimi, mutta jäsenistöä rohkaistaan lähettämään tekemiään videoita heille julkaistavaksi. Instagram ja erityisesti sen Story- toimintoa päivitetään aktiivisesti, sillä se on matalan kynnyksen kanava jäsenistölle. Lisäksi Mentorilla on olemassa Telegramissa koko jäsenistön vapaaseen keskusteluun Mentorin Höpinät -ryhmä, ja toiminnasta tiedottamiseen erikseen Mentorin tiedotuskanava -ryhmä. Ainoastaan hallituksen jäsenet voivat tiedottaa tulevista tapahtumista ja infoista tiedotuskanavalla, joten informaatio pysyy näin järjestelmällisenä. Hallituksen jäsenten ja muiden vastaavien sektoreiden kuulumisia voi lukea viestintäkanavien lisäksi jäsenistölle avoimista pöytäkirjoista. Hallitus viestii sisäisesti aktiivisesti ja pitää myös yhteyttä Suomen kasvatustieteilijöiden ainejärjestöjen hallituksiin sekä EDUn ainejärjestöihin sosiaalisten medioiden palveluissa sekä sähköpostin välityksellä.
Mentorin kotisivuilla on tietoja Mentorista, opiskelusta ja hallituksesta sekä Mentorin blogi. Viestintävastaava ja -toimihenkilö ovat vastuussa Mentorin nettisivujen kehittämisestä ja päivittämisestä kokonaisuudessaan. Viestintäsektorilla on tiedossaan kotisivujen tunnukset ja vastuu ylläpitää blogia. Vuonna 2025 nettisivujen alusta vaihdetaan Wordpressistä esimerkiksi Yhdistysavaimeen. Sopimusten mukaan Mentorin nettisivuja voi tarjota yhteistyökumppaneille ja sponsoreille mainostilaksi yhteistyössä varainkeruusektorin kanssa.
Viestinnän tukena hallitus on käyttänyt hallituksen sisäistä Telegram-ryhmää, jonka keskeinen tavoite on keskustella tiedotusten julkaisuaikatauluista. Lisäksi ryhmässä pohditaan parhaita viestintäkäytäntöjä ja ylläpidetään viestinnän aktiivisuutta. Sektoreiden yhtäaikainen viestintä voi olla sekavaa, joten tapahtumatulvien kohdalla tiedottamista aikataulutetaan. Viestintää rytmittää myös kootut tiedotukset, kuten sähköpostilistalle maanantaisin lähtevä viikkokirje, Instagramiin julkaistavat kuukausikatsaus sekä viikkokatsaus. Yleisesti myös muita hallituksen jäseniä tulisi rohkaista Mentorin somen aktiiviseen käyttöön varsinkin Instagramissa kaikkien sen ominaisuuksien kohdalla.
YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TOIMINTA
Rahastonhoitaja huolehtii yhdistyksen taloudellisesta toiminnasta yhdessä koko hallituksen kanssa. Yhdistyksen toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, varainkeruulla, Tampereen ylioppilaskunnan (TREY) myöntämällä toiminta-avustuksella, Tampereen yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan myöntämällä avustuksella (Kasvon jakamana), tapahtumien osallistumismaksuilla sekä mahdollisilla projektiavustuksilla. Yhdistys on voittoa tavoittelematon, mutta toiminnan mahdollistamiseksi yhdistys järjestää varainkeruuta esimerkiksi myymällä haalarimerkkejä, Mentor-tuotteita sekä tekemällä yritysyhteistyötä muun muassa mainonnan kautta. Vuoden 2025 rahaliikenne tullaan kohdistamaan pääasiassa kuluvan kauden toimintaan.
Tilikauden talousarviossa pyritään pitämään yhdistyksen talous tasapainossa. Hallitus pyrkii noudattamaan tilikauden talousarviota ja arvioimaan järjestön taloudellista tilannetta säännöllisesti kokouksissaan. Merkittävä osa tapahtumista pyritään pitämään ilmaisina tai jäsenistölle mahdollisimman edullisina. Mikäli tapahtumista jää käyttämättä niihin tarkoitettuja varoja, ne kohdistetaan järjestön toimintaan eniten tarvitsevalle sektorille tai laitetaan säästöön esimerkiksi vuosijuhlia varten. Talousarvio ja toimintasuunnitelma ovat suuntaa antavia dokumentteja, joiden pohjalta hallitus voi kehittää järjestön toimintaa. Mahdollisista muutoksista päätetään hallituksen kokouksissa ja ne näkyvät kokouksien pöytäkirjoissa. Rahastonhoitajan tavoitteena vuodelle 2025 on lisäksi Mentorin pankkiyhteyden vaihto Ålandsbankenista esimerkiksi Osuuspankkiin, jota on pohdittu jo useamman vuoden ajan.
Yhdistyksen varainhankinnasta vastaa hallitukseen valittava varainkeruusektorin varainkeruuvastaava(t) ja -toimihenkilö(t), joiden pääasiallinen tehtävä on kasvattaa Mentorin yritysyhteistyötä ja varainkeruuta. Varainkeruuvastaava huolehtii varainkeruutoimihenkilöiden kanssa Mentor-tuotteiden sekä haalarimerkkien kehittämisestä, tilaamisesta sekä myynnistä. Tuotteiden myynnin lisäksi varainkeruu huolehtii sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden hankkimisesta sekä fuksien haalareiden hankkimisesta alusta loppuun saakka. Mentorin varainkeruussa on myös hyvä muistaa yhteistyö muiden ainejärjestöjen ja kiltojen sekä Mentorin työelämä- ja tapahtumatiimin kanssa.
Vuoden 2025 varainkeruun tavoitteena on saada kaikki yhdistyksen varainkeruu tapahtumaan kootusti varainkeruunsektorin kautta. Tämä vaatii tiivistä yhteistyötä muiden sektorien kanssa, jotta jokainen on perillä varainhankinnasta sekä siitä, kenen kanssa jo olemme yhteistyössä. Yhteistyötä erityisesti työelämätiimin sekä tapahtumatiimin kanssa tulee laajentaa, jotta erilaisia tapahtumia on mahdollista toteuttaa monipuolisesti. Varainkeruuvastaavan huomio painottuu yhteistyökumppaneiden ja sponsorien listan laatimiseen ja ylläpitämiseen.
Varainkeruun painopistettä aletaan siirtää haalarimerkkien myynnistä hiljalleen kohti sponsoreita ja yhteistyökumppaneita, sillä ne ovat pitkällä tähtäimellä tuottavampia Mentorille. Haalarimerkkien myyntiä ei vähennetä, mutta resursseja pyritään lisäämään yritysyhteistyöhön ja sponsoreihin. Varainkeruu myös osallistuu uusien fuksien haalareiden sovitushetkeen orientoivilla viikoilla myymällä merkkejä ja muita Mentor-tuotteita kuten laulukirjoja ja haalarivöitä fukseille.
TOIMINTAKALENTERI KAUDELLE 2025
KEVÄTLUKUKAUSI
TAMMIKUU
Palautteen keräys ja purku edelliseltä toimikaudelta jäsenistöltä
Toimintakalenterin tarkentaminen palautteen pohjalta
Syksyn tuutoroinnin suunnittelun aloittaminen ja tuutoreiden rekrytointi
Järjestäytymiskokous
Hallituksen vaihtajaiset
Illanvietto / lukukauden avaus
KV-info (EDUn yhteinen)
HELMIKUU
Mentor goes Kyykkä
Työelämätapahtuma, kuten yritysvierailu
Talvitapahtuma
MAALISKUU
Kevätkokous
Mentorointiohjelman käynnistäminen
Kulttuuritapahtuma
St. Patrick’s Day -sitsit
Opiskeluretriitti
KV-tuutoreiden rekrytointi
Edunvalvonnan tapahtuma
HUHTIKUU
Kasvisristeily
Työelämätapahtuma
Liikuntatapahtuma
WappuMättöRundi
Wappu ja Wapun pääpäivä
TOUKOKUU
Opiskeluretriitti
SYYSLUKUKAUSI
ELOKUU
Orientaatioviikko
Edunvalvonta-, SKOL ja Specia-infot uusille opiskelijoille
Kasvajaiset
SYYSKUU
Fuksisuunnistus (TREY)
Back to Skål -bileet/lukuvuoden avaustapahtuma
KV-info (EDUn yhteinen)
Pop up kahvila
Työelämätapahtuma
Fuksisitsit
LOKAKUU
Mentor goes Hämeenkadun Appro
Liikuntatapahtuma
KAAOS ja SuperSitsit (SKOL)
Hallitusinfo
EDUn yhteinen tapahtuma
Edunvalvontatapahtuma
Vapaa-ajan tapahtuma
MARRASKUU
Viini- ja juustoilta
Yritysvierailu / Työelämätapahtuma
Edunvalvonnan tapahtuma
Liikuntatapahtuma
Syyskokous
JOULUKUU
Pikkujoulut
Opiskeluretriitti
Hallituksen päättäjäiset