48-v. vujut
Hei ja hyvää alkanutta vuotta 2023! Vaikka katse siintää jo pitkällä kevään opinnoissa ja tapahtumissa, pysähdymme nyt muistelemaan viime marraskuun lopulla järjestettyjä vuosijuhlasitsejä. Marraskuun 19. päivä juhlimme nimittäin Mentor ry:n 48-vuotista taivalta näyttävin menoin!

Kuvaaja Markus Mäntylä
Vuosijuhlasitsit erosivat perinteisistä sitseistä esimerkiksi juhlan arvokkuudella: juhlissa oli pukukoodi sekä erityisohjelmaa, kuten ansiomerkkien jako. Juhlan arvokkuutta kunnioittaen rangaistuksia ei jaettu, vaikka muuten ilta noudatti perinteisten sitsien kaavaa.

Kuvaaja Markus Mäntylä
Juhlat järjestettiin Tampereen keskustassa sijaitsevassa Bravo Plazassa, joka tarjosi sitsikansalle loistavat ja juhlalliset puitteet. Juhlan aloitti alkumalja, jonka juhlakansalle tarjosivat yhteistyökumppanimme Specia ja Poikain Parhaat. Illan aluksi kuulimme merkkipäiväämme juhlistamaan saapuneiden kutsuvieraiden tervehdykset. Juhlan sujuvasta etenemisestä vastasivat toastmasterit Emma Martela ja Janna Karas. Ensimmäisen tauon aikana aukesi valokuvausseinä, jossa valokuvaaja Markus Mäntylä ikuisti juhlaväen tunnelmia koko juhlien ajan. Myöhemmin illan aikana saimme nauttia muun muassa juhlapuheista, hyvästä ruuasta, ja tietenkin ihanasta seurasta. Viihdyttipä meitä kolmannen vuosikurssin Jere Lampinenkin yllätysohjelmanumerollaan säestäen kitaralla opetushenkilö Sirpa Törmälle omistettua sitsilaulua, Sipe anthemia!
Näillä vuosijuhlasitseillä päästiin jakamaan ansiomerkkejä toista kertaa ainejärjestömme historiassa. Ansiomerkit jaettiin henkilöille, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet ainejärjestömme toimintaa, jäsenten etua ja toimineet yhdistyksen hyväksi myös yhdistyksen ulkopuolella. Onnittelut ja kiitokset Mentor ry:n hyväksi tekemästänne työstä, Janna Karas, Saija Yli-Rosti, Heidi Riikonen ja Roosa Mäkelä!

Kuvaaja Markus Mäntylä
Lisäksi pääsimme kuulemaan vuosijuhlasitsitoimihenkilömme Rosan ja vuosijuhlasitsitiimin jäsenen Petriinan puheen, jossa sivuttiin niin koronapandemian aiheuttamaa etätapahtumien aikaa kuin vuosijuhlasitsitiimin matkaa aina vuoden 2022 alusta marraskuun juhlapäivään.

Kuvaaja Markus Mäntylä
Juhlaillallinen oli täysin vegaaninen, alkuruoka piti sisällään useita eri salaatteja, marinoituja kasviksia ja sieniä. Pääruuaksi tarjoiltiin falafelpyöryköitä sekä kasvispihvejä perunoiden ja kasvisten kera. Jälkiruokana ollut vegaaninen juustokakku sai juhlakansalta vuolaasti kehuja!

Kuvaaja Markus Mäntylä
Iltajuhla päättyi Bravo Plazassa 22.30, jonka jälkeen jatkoimme iltaa ravintola Bricksin tanssilattialla yön pikkutunneille saakka. Pitkään emme ehdi juhlahumusta hengähtää, sillä katseet kohdistetaan seuraavaksi Mentorin viisikymppisiä kohti vielä tämän vuoden puolella. Stay tuned… Missä bileet, SIELLÄ MENTOR!

Kuvaaja Markus Mäntylä
Suuri kiitos yhteistyökumppaneille upeiden juhlien mahdollistamisesta! Kiitos Specia, Poikain Parhaat, Nokian panimo, Bricks, Tilitoimisto Tähtitulos oy, Peduca ry:n alumni Nina Rautiainen ja Tietokillan alumni Aapo Rautiainen!
-vujusitsitiimi: Rosa, Veera, Kristiina, Petriina, Polly ja Sara