Specia
Kun kesätyön tai ensimmäisen harjoittelupaikan osalta herää kysymyksiä työelämään liittyen, kannattaa silloin viimeistään varmistaa kuuluvansa ammattijärjestöön. Ammattijärjestöstä saat tuen ja turvan urapolkusi eri käänteisiin jo ensimmäisen askeleen kohdalla!
Mikä on Specia – Asiantuntijat ja esihenkilöt ry?
Specia on asiantuntijoiden ja esihenkilöiden sekä KM- ja FMasiantuntijakoulutuksissa opiskelevien oma ammattijärjestö. Edistämme jäsentemme osaamista ja palkkausta sekä neuvottelemme reiluista työehdoista. Edunvalvonnassa tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi työelämän tasa-arvo, työelämän joustojen lisääminen sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien turvaaminen.
Speciaan kuuluu noin 800 opiskelijajäsentä, pääsääntöisesti yliopistojen kasvatustieteellisestä sekä humanistisesta tiedekunnasta. Specian opiskelijajäsenet valmistuvat asiantuntijauralle eli he työllistyvät moniosaajina muun muassa erilaisiin suunnittelu- ja kehittämistehtäviin, projekteihin sekä hallinnon kentälle.
Specia tekee aktiivista yhteistyötä kasvatustieteilijöiden sekä historian opiskelijoiden ainejärjestöjen kanssa, tuottaa tietoa specialaisten alojen työtilanteesta, palkkauksesta sekä tarjoaa henkilökohtaista apua työnhakuun.
Specia osana Akavan Erityisaloja
Specia kuuluu kattojärjestö Akavan Erityisaloihin ja sitä kautta keskusjärjestö Akavaan. Akavan Erityisalat tarjoaa Specian jäsenille työmarkkinaedunvalvonnan, eli neuvottelee esimerkiksi työehtosopimuksista. Jäsenet saavat myös käyttöönsä lakipalvelut, työsuhdeneuvonnan sekä urapalvelut ja monipuolisia koulutuksia.
Jokaisen jäsenen on liittymisen yhteydessä suositeltavaa liittyä myös Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erkoon, joka tarjoaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan sen varalta, jos työelämässä kohtaakin työttömyysjaksoja.
Lisätietoja täältä.
Liity jäseneksi!
Liittymällä Specian jäseneksi jo opiskeluaikana saat käyttöösi kaikki Specian palvelut ja olet mukana ajamassa humanistien ja kasvatustieteilijöiden etua koulutuspolitiikan sekä työmarkkinoiden kentällä.
Specian opiskelijan jäsenmaksuun ovat oikeutettuja läsnäolevaksi ilmoittautuneet päätoimisesti opiskelevat tutkinto-opiskelijat. Opiskelijan jäsenmaksu on 6 € kuukaudessa, mikäli opiskelija liittyy samalla työttömyyskassa Erkoon. Ilman työttömyyskassan jäsenyyttä jäsenmaksu opiskelijalle on 3 € kuukaudessa. Työttömyyskassaan kannattaa kuitenkin liittyä, mikäli tekee töitä opintojen ohella, jotta voi jo opintojen aikana kerryttää työssäoloehtoa. Maksun voit maksaa kuukausittain tai yhden vuoden kerrallaan.
Lue lisää palveluista, pyydä apua työnhakuun ja liity Specian jäseneksi täällä!
Käy seuraamassa meitä myös somessa @speciary!
